Kulta sijoituksena

Kultaa on pidetty eräänlaisena turvasatamana omaisuudelle varsinkin taloudellisesti epävakaina aikoina. Talouslehdissä ja blogeissa uumoillaan uutta pörssiromahdusta, joten kannattaisiko nyt myydä osakkeet pois ja ostaa tilalle kultaa? Tarkoitukseni on tarkastella tässä kirjoituksessa kuinka hyvä sijoituskohde kulta oikeastaan on, miten eri tavoin kultaan voi sijoittaa ja kaikkista perimmäisenä kysymyksenä: Voiko kultaan ”sijoittamista” edes kutsua sijoittamiseksi?

Itse asiassa haluankin aivan ensimmäiseksi pureutua juuri viimeiseksi mainitsemaani kysymykseen. Kun rahojaan laittaa johonkin josta odottaa saavansa niille tuottoa, on tärkeää ymmärtää mistä mahdollinen tuotto muodostuu ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen tuleeko tuottoa vai ei. Näin voidaan erottaa toisistaan kaksi käsitettä: Sijoittaminen ja spekuloiminen.

Puhummeko siis jatkossa kullasta spekulaation vai sijoittamisen kohteena? Sen selvittämiseksi on aluksi syytä tarkastella miten kullalla voi tehdä voittoa. Tämä onkin hyvin yksinkertaista – Ostat kultaa, toivot sen markkina-arvon nousevan, toiveesi toteutuu ja myyt ostamasi kullan kalliimalla hinnalla pois. Ansaintatapa ei siis eroa esimerkiksi osakkeista, paitsi tietysti osinkoa maksavien yhtiöden kohdalta. Tämä ansaintatapa tuskin tuli kenellekkään yllätyksenä, joten olisi varmasti oleellisempaa tutkia mihin kullan markkina-arvo perustuu.

Jokainen meistä ymmärtää, että kultaharkko kassakaapissa ei kykene tekemään yhtään mitään. Se istuu siellä, tuijottaa sinua ja sinä tuijotat sitä takaisin. Voit tuijottaa sitä vaikka 50 vuotta, mutta se ei silti tee yhtään mitään. Se ei kasva, ei kutistu, ei perusta yritystä eikä tuo leipää pöytään. Miten siis tällaiselle kapistukselle voidaan määrittää arvo jos se ei tee yhtään mitään? Tämä onkin kaikkein ongelmallisin kysymys, sillä kullan arvo riippuu puhtaasti siitä mitä joku on sinulle valmis siitä maksamaan. Kun ostat kultaa siinä toivossa, että myyt sen joskus tulevaisuudessa kalliimmalla pois, sinä spekuloit sillä että joku maksaa kullasta enemmän kuin sinä maksoit. Näin ollen kullan ostaminen ei siis ole sijoittamista vaan se on spekuloimista kullan markkina-arvon kehityksellä.

Verrattuna muihin raaka-aineisiin, kulta on itse asiassa erittäin arvaamaton spekulaation kohde, sillä vain 12% kullan kysynnästä perustuu teollisuuden kysyntään. Siinä missä esimerkiksi öljyyn ”sijoittava” henkilö spekuloi lähes täysin teollisuuden tapahtumilla, kultaan ”sijoittava” henkilö spekuloi pitkälti pelkästään muiden ihmisten mielentiloilla. Tämä tekee kullasta erittäin haastavan spekulaation kohteen, sillä muiden ihmisten ajatuksia on tunnetusti erittäin vaikea lukea.

Monet perustelevat kullalla spekuloimista sillä, että historia on osoittanut kuinka kullan arvo on noussut iät ja ajat. Sinänsä ihan totta, mutta verratuna vaikkapa osakemarkkinoihin ei kulta ole tuottanut läheskään yhtä hyvin.

Tässä kullan arvon kehitys vuosilta 1984-2013 verrattuna osakemarkkinoiden arvon kehitykseen.

Kullan markkina-arvo ei siis ole sidonnainen mihinkään konkreettiseen asiaan samalla tavalla kuin esimerkiksi osakkeiden markkina-arvo seuraa pitkällä aikavälillä suhteellisen tarkasti yhtiöiden tekemää tulosta. Kulta ei myöskään tarjoa mitään konkreettista turvaa samalla tavalla kuin esimerkiksi asunto (jos sen arvonnousulla haluat spekuloida) tarjoaa sinulle kodin. Näistä syistä en itse lähtisi mistään hinnasta spekuloimaan kullan arvolla, kuten en yleensäkään käyttäisi rahaa minkään asian spekuloimiseen.

Miten spekuloin kullalla?

Mikäli kuitenkin haluat ottaa valtavan riskin ja lähteä mukaan täysin irrationaaliseen spekulaatiopeliin, olen listannut alas erilaisia vaihtoehtoja joiden avulla pelata.


Fyysinen kulta


Kultaharkot, kultakolikot, kultakorut ja muut kultaesineet. Hyvänä puolena tässä vaihtoehdossa on esimerkiksi se, että mikäli kullan markkina-arvo romahtaa täysin, on sinulla ainakin todella kallis kirjapaino tai soma koru.

Rahastot


EU lainsäädännön mukaan rahastot EU:ssa eivät saa sijoittaa suoraan fyysiseen kultaan. On kuitenkin olemassa indeksiosuusrahastoja eli etf:iä, jotka sijoittavat suoraan fyysiseen kultaan ja joilla käydään kauppaa julkisessa pörssissä. Näissä hyvänä puolena on spekulaatiotoiminnan helppous. Huonona puolena on mahdolliset kaupankäyntikulut ja se, että kullan markkina-arvon  romahtaessa sinulle ei jää käteen edes kirjapainoa.

Johdannaiset


Optiot, futuurit, termiinit ja swapit: Nämä ovat ”tosimiesten” juttuja, joista ainakaan allekirjoittanut ei ymmärrä juuri yhtään mitään. Johdannaisilla on mahdollisuus saavuttaa kovia tuottoja, mutta samoin myös kovia tappioita. En suosittele ellet tiedä mitä olet tekemässä.

Osakkeet


Myös osakkeiden välityksellä voit spekuloida kullan hinnalla, sillä monien, esimerkiksi kaivosyhtiöiden, kurssit seuraavat suhteellisen tarkasti kullan hintaa. Ongelmaksi nousee se miten löydät yhtiöt, joiden osakekurssit seuraavat tarkasti kullan markkina-arvon kehitystä.

Lopuksi


Mikäli haet jännitystä elämääsi suosittelen kullan arvolla spekuloimisen sijaan aloittamaan vaikkapa uuden urheiluharrastuksen. Tuottojen osalta osakemarkkinat ovat historian saatossa tuottaneet pitkällä aikavälillä huomattavasti kultaa paremmin, joten myös taloudellisesti haastavina aikoina omistan ennemmin laadukkaiden yhtiöiden osakkeita kuin kultaa.

Kirjoitus ei sisällä osto-tai myyntisuosituksia.

2 thoughts on “Kulta sijoituksena”

  1. Itsekään en ole kovinkaan innostunut kullasta "sijoituksena", mutta muutaman positiivisenkin seikan siitä voisin silti sanoa.

    Kyseessähän on tavallaan eräänlainen vaihtoehtoinen valuutta, jonka etuna verrattuna muihin valuuttoihin on se, että inflaatio nostaa sen arvoa, kun normaalisti inflaatio laskee valuutan arvoa. Vaikka siis ei löisi varsinaisesti vetoa kullan arvonnousun puolesta, niin kullan voi sentään pitkällä tähtäimellä luottaa tarjoavan jonkunlaisen inflaatiosuojan varoille. Käteinen ei tätä tee – käteisen voi luottaa menettävän arvoaan ajan mittaa.

    Toki tuosta inflaatiosuojasta joutuu tavallaan maksamaan, koska sijoittaja joutuu samalla kantamaan riskin siitä, että kullan arvo laskeekin. Nyt, kun keskuspankit ovat pumpanneet markkinoille valtavat määrät ylimääräistä rahaa, tuo inflaatiosuoja saattaisi hyvin olla tarpeenkin. Tässä voi hyvinkin käydä niin, että deflaatiopelko vaihtuu käsistä karkaavaan inflaatioon. En silti ole valmis lyömään vetoa sen puolesta, enkä toistaiseksi ole ostamassa kultaa. Mieluummin pidän rahat tuottavissa sijoituksissa tai otan varman tuoton ylimääräiselle käteiselle lyhentämällä lainojani.

    1. Tuo inflaatiosuoja on yksi perustelu mitä myös kuulee paljon, mutta kuten itsekin totesit siinäkin joutuu tavallaan maksamaan siitä riskistä.

      Jos nyt täytyy hieman itsekin jotain positiivista sanoa niin pitkällä aikavälillä on todennäköisempää, että kulta säilyttää arvonsa paremmin kuin jokin valuutta, jonka arvo luonnollisesti laskee. Itse en kuitenkaan ole omaisuuden säilyttämisen fani, joten laitan rahan aina tekemään työtä sijoittamalla sen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *